Avoin kutsu osallistumaan Silent Tears –projektiin

Toivomme, että jaat tämän kutsun nettiverkostoissasi, sillä näin kannustat ja rohkaiset naisia tulemaan esiin ja ottamaan osaa tähän projektiin.
Silent Tears -projektiin voivat osallistua kaikki vammaiset naiset, jotka ovat joutuneet väkivallan kohteeksi tai joiden vammat ovat aiheutuneet väkivallan seurauksena.
Jokainen osallistuva nainen voi valita haluamansa säätiön tai järjestön tukemaan tarinaansa, johon tulee liittää kirjoitettua (sekä äänitettyä) sisältöä siitä, mitkä syyt johtivat väkivaltaiseen kohteluun ja/tai sosiaalista ja poliittista sisältöä.

Silent Tears on multimedia-näyttely kansainvälisestikin mainetta niittäneeltä valokuvaaja Belinda Masonilta ja vammaistaiteilijoilta Dieter Knierim, Margherita Coppolino ja Denise Beckwith.

Tämän näyttelyn voima piilee niissä tarinoissa ja kertomuksissa väkivallasta, joita nämä jo vammaiset tai väkivallasta vammautuneet naiset ovat tätä projektia varten jakaneet.

Silent Tears tarjoaa vammautuneille naisille näyttämön, jolla kertoa kokemastaan väkivallasta kiistattomasti ja täysin omaehtoisesti. Projektiin osallistuvat naiset saavat jakaa identiteettiään ja tarinaansa juuri niin vähän tai paljon kuin he haluavat samalla tietäen, että tällä tapaa he auttavat naisia ymmärtämään, etteivät he ole syrjäytyneet tai yksin kokemustensa kanssa. Tämä näyttely tarjoaa ennen kaikkea tärkeän keskusteluareenan, valistusta ja lisää tietoisuutta asian tiimoilta – sysäten alkuun myös tarvittavan muutoksen.

Tämä kansainvälinen osa Silent Tears projektia valmistuu vuonna 2017 ja käsittää tarinat 25 vammaiselta naiselta, jotka tulevat peräti viidestä eri maanosasta ja 20 eri maasta. Tähän mennessä osanottajia tulee Australiasta, Uudesta-Seelannista, Indonesiasta, Guatemalasta, Meksikosta, Ecuadorista, Kanadasta, Ghanasta, Malista, Pakistanista, Samoasta, USAsta, Etelä-Afrikasta, Intiasta ja Koreasta.

Alhaalta löytyy vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Ota meihin yhteyttä, mikäli haluat kysyä lisää. photography@belindamason.com

Millainen on suostumusprosessi?

Osallistujalle annetaan suostumuskaavake, mutta suostumuksen voi perua milloin vain osallistujan halutessa. Jokainen osallistuja hyväksyy henkilökohtaisesti kaikki lopulliset valokuvat, videot, ääniraidat ja tekstit ennen kuin mitään taidetta näytetään yleisölle.

Mitä liittymiseen sisältyy?

Kuvat ja videot kuvataan lasiruudun läpi, joka on peitetty vesipisaroilla. Näin suojelemme osallistujan henkilöllisyyttä niin paljon tai vähän kuin osallistuja itse haluaa. Tarinastasi tehdään ääniraita, joka editoidaan ja tekstitetään kuvasi viereen. Vaihtoehtona on tehdä videoversio kuvasta ja äänite toimii tällöin ääniraitana. Kolmas vaihtoehto on tulla valokuvatuksi dokumentinomaisesti, jolloin henkilön jokapäiväisestä elämästä otetaan kuvia. Valitsemasi kertoja kertoo tarinasi.

Voinko tuoda jonkun mukanani valokuvauksiin, videokuvauksiin ja äänityksiin?

Kyllä. Silent Tears -projektin yksi ydinasioita on varmistaa, että sinua tuetaan juuri niin hyvin kuin itse toivot. Tämä toimii projektia ennen, sen aikana ja sen jälkeen.

Mitä valokuville, videolle ja ääniraidoille tapahtuu?

Valokuvista ja videoista tulee osa tätä nettisivustoa. Tarinoista tehdään myös äänikirja ja luettava versio. Aistien ja kognitiivisten kykyjen vajaatoiminnasta, sekä oppimisvaikeuksista kärsiville tehdään myös sovellus, jonka avulla myös he voivat päästä käsiksi Silent Tears -näyttelyn sisältöön. Valokuvat, videot ja ääniraidat tulevat olemaan esillä.

  • 2018 Syyskuu – Shiva Gallery, John Jay College of Criminal Justice New York
  • 2017 Heinäkuu -Venice Art Factory Galeria Zero
  • 2016 Marraskuu MAMA Gallery Australia
  • 2016 Lokakuu – Berlin Foto Biennale
  • 2016 Maaliskuu – Sydney University Law Library
  • 2016 Maaliskuu – Commission of the Status of Women United Nations, New York
  • 2016 Huhtikuu – Committee on the Rights of People with Disabilities United Nations Geneva
  • 2015 – Elokuu Ballarat Foto Bienalle

Here is an example of a participant’s content who is a women with congenital disability who has been subjected to  violence.

Example of documentary photography.

Example of ‘internal’ portrait of participant.

Example of video with participant.

Here is an example of participant’s content who is a women with acquired  disability who has been subjected to violence violence.

Example of documentary photography.

Example of ‘internal’ portrait of participant.

Example of video with participant.

SILENT TEARS

  Informaatiosivusto

“Ilman tarinoita on olemassa ainoastaan hiljaisuus. Jos tarinoitamme ei kerrota, olemme äänettömiä. Jos tarinamme jäävät kuulematta, olemme näkymättömiä. Vielä vaikeampaa on, kun tarinat ovat niin vaikeita, ettei sellaista voi edes kuvitella.”

– Belinda Mason 2015.

   

  1. Yleiskatsaus projektista

Silent Tears on multimedianäyttely kansainvälisestikin mainetta niittäneeltä valokuvaaja Belinda Masonilta ja vammaistaiteilijoilta Dieter Knierim, Margherita Coppolino ja Denise Beckwith.

Hiljaiset kyyneleet ovat niitä kyyneleitä, jotka putoavat sillä hetkellä kun olemme äärettömän yksin, haavoittuvia ja ymmällään. Samalla ne kuitenkin merkitsevät elämän käännekohtaa, matkaa, jolta haluamme löytää toivoa, yhtenäisyyttä ja voimaa. Tämän näyttelyn voima piilee niissä tarinoissa ja kertomuksissa väkivallasta, joita nämä jo vammaiset tai väkivallasta vammautuneet naiset ovat tätä projektia varten jakaneet.

Tämä kansainvälinen osa Silent Tears projektia valmistuu vuonna 2017 ja käsittää tarinat 25 vammaiselta naiselta, jotka tulevat peräti viidestä eri maanosasta ja 20 eri maasta. Tähän mennessä osanottajia tulee Australiasta, Uudesta-Seelannista, Indonesiasta, Guatemalasta, Meksikosta, Ecuadorista, Kanadasta, Saksasta, Ghanasta, Malista, Pakistanista, Samoasta, USAsta, Irlannista, Englannista, Etelä-Afrikasta, Intiasta, Koreasta, Tanskasta ja Alankomaista.

Silent Tears edustaa maailmanlaajuisesti kaikkia naisia, jotka ovat joutuneet väkivallan uhreiksi ja varmistaa, että oikeat kokemukset ja oikeiden vammautuneiden naisten äänet tulevat osaksi keskustelua joka käsittelee naisten kokemaa väkivaltaa. Silent Tears nojaa toiminnassaan YK:n määrittämään määritelmään naisiin kohdistuvasta väkivallasta, jonka mukaan väkivalta naisia kohtaan on sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa joka voi johtaa, tai todennäköisesti johtaa fyysiseen, seksuaaliseen tai henkiseen pahantekoon tai kärsimykseen esimerkiksi edellä mainituilla teoilla uhkailemalla, pakottamalla ja mielivaltaisesti vapauden riistämällä, tapahtui tämä sitten julkisesti tai yksityiselämässä. (UN, Declaration on the Elimination of Violence Against Women, 1993, p.1)

Kertominen on tärkeä osa parantumisprosessin aloittamista sekä tärkeä osa niitä toimia, joilla pyritään estämään ja ehkäisemään vammautuneisiin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Silent Tears tarjoaa areenan, jossa naiset pääsevät jakamaan tarinansa voimaannuttaakseen ja vahvistaakseen toinen toisiaan. Tällä tapaa heidän kokemuksensa vahvistuvat ja näin ollen tekee heistä kykeneviä vetoamaan suuriin yhteisöihin välittääkseen kokemuksiaan ja kasvattamaan tietoisuutta vammautuneisiin naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Silent Tears projektin osanottajat ovat havainnollistava esimerkki siitä laajasta alasta, mitä vammaisuus ja väkivalta voivat käsittää, sillä heidän kokemuksensa osoittavat kulttuurin, sukupuolen ja identiteetin liittymisen toisiinsa.

Osallistujat ovat vammautuneita naisia, jotka tuovat itsensä esille päähenkilöinä, joiden kohtaamasta psykologisesta, fyysisestä, henkisestä, taloudellisesta ja kulttuuriin sidonnaisesta väkivallasta kolme taiteilijaa ovat ammentaneet aiheet tähän projektiin. Nämä naiset ovat jakaneet tarinoita, joihin lukeutuu perheväkivaltaa, pakkosterilisaatioita, psyykkisiä traumoja, naisten sukupuolielinten silpomista, laiminlyöntiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä erilaisten instituutioiden tai perheenjäsenten taholta. Yleisö voi odottaa tältä projektilta syvällisempää ymmärrystä väkivallan vaihtelevuudesta, syrjimisestä ja niistä selviämisestä.

Silent Tears tarjoaa vammautuneille naisille mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan kiistattomalla tavalla. Tämä kiistaton lähestymistapa on uniikki, sillä usein uhreille lankeaa eräänlainen velvollisuus todistella kokemuksiaan saadakseen tarvitsemansa tuen, vaikka tällainen lähestymistapa voi lopulta koitua jopa esteeksi tuen saamiselle.

  1. Taiteellinen visio

Väkivallalle altistuminen normalisoi tilanteen sekä rikoksentekijälle, uhrille ja yleisölle. Silent Tears pitää kuitenkin tarkoituksellisesti painostusta yllä kuratiivisen lähestymistapansa vuoksi. Jokainen nainen on kuvattu jokaisen kolmen taiteilijan toimesta. Katsoja näkee ensin Denisen mustavalkokuvien dokumentin, joista käy ilmi naisten arkielämä. Heidät on kuvattu kotonaan, perheen ja ystävien ympäröimänä tilanteissa, jotka ovat meille kaikille tuttuja. Jokaisen kuvan vieressä on luettavissa tarina ja lukiessaan katsoja voi kuulla kauhistuttavia ääniä.

Kun katsoja siirtyy näyttelyn toiseen vaiheeseen voi nähdä Belindan työt, jotka käsittelevät niitä hetkiä, kun hiljaiset kyyneleet putoavat. Nämä ovat ennemminkin sisäisiä kuin ulkoisia muotokuvia. Nämä suuret ripustetut kuvat pysäyttävät hetken täydellisesti temmaten myös katsojan mukaansa. Kuvat on printattu läpinäkyville materiaaleille, joka kuvaa naisiin kohdistuvan väkivallan näkyvää, mutta silti niin läpinäkyvää luonnetta. Kävellessään taideteoksien luona, vierailija voi kuulla jokaisen naisen kertovan ne tarinat, jotka luettiin jo aiemmin.

Dieterin usean näytön videoinstallaatiossa kuvat heräävät henkiin ja katsoja voi nähdä ja kuulla jokaisen naisen liikkuvan ja puhuvan tuttujen taustaäänien pyöriessä taustalla. Kokemus on puhutteleva, sillä ehkä katsoja jollain tapaa odotti, että naiset pysyisivät hiljaa ja äänettöminä. Ilman kerrottuja tarinoita, he ovat äänettömiä. Kokemus on myös kuuntelijalle raskas, sillä tarinat ovat raastavaa kuunneltavaa ja usein mahdottomia kuvitella.

Filmi ja valokuvaustaide ovat arvostettuja tapoja tuoda esiin uhrien ahdinko ja ne tarjoavat vaikuttavan tilaisuuden yrittää ymmärtää heitä. Näiden naisten elämän realiteettien todistamisen pitääkin olla epämukavaa ja vaikeaa yleisölle. Kun vammautuneet naiset vihdoin löytävät itsestään sen rohkeuden puhua kokemastaan väkivallasta, he huomaavat pian tulleensa unohdetuiksi tai täysin sivuutetuiksi. Silent Tears antaa heille vihdoin mahdollisuuden kertoa tunteensa juuri sellaisina kuin ne ovat.

Silent Tears on osunut monen katsojan herkkään paikkaan, ja tukea on pyritty antamaan sekä katsojille, osallistujille ja taiteilijoille. Projektin yhteydessä luodut kuvat on näytetty osanottajien omien yhteisöjen jäsenille tuoden päivänvaloon ne synkät asiat, jotka moni olisi mieluummin täysin unohtanut ja sivuuttanut. Kuvissa ei esitetä väkivaltaa, sillä se ei ole tarpeellista. Sen sijaan niihin on vangittu tuttu ja turvallinen läheisyyden tunne ennen kuin totuus paljastuu.

On tärkeää rikkoa hiljaisuus, mitä tulee vammautuneiden ihmisten kohtaamaan väkivaltaan ja etenkin vammautuneiden naisten kohtaamaan väkivaltaan, sillä hiljaisuus pahentaa naiiviutta. Olisi vain naiivia kuvitella, ettei väkivalta ole vammaisten ihmisten ongelma ja tätäkin vielä naiivimpaa olisi ajatella, ettei väkivalta aiheuta vammautumista.

Silent Tears mahdollistaa, että vammautuneiden naisten kohtaama väkivalta tulee huomatuksi ja näin ollen kylvää ihmisten mieleen tajunnan siemenen, joka kasvaa ymmärrykseksi; väkivalta aiheuttaa vammautumista. Silent Tears yhdistää kaikki ne naiset, jotka ovat altistuneet väkivallalle ja saa heidät ymmärtämään, etteivät he ole yksin väkivaltakokemustensa kanssa.

Silent Tears tavoittaa ja siihen samaistuvat ihmiset, jotka identifioivat itsensä synnynnäisesti, kulttuurisesti ja kielellisesti monipuoliseksi, vammautuneet ihmiset, lesbot, homoseksuaalit, transsukupuoliset, intersukupuoliset ja queer-ihmiset, nuoret ja vanhemmat ihmiset. Tämä näyttely tarjoaa ennen kaikkea tärkeän keskusteluareenan, valistusta ja lisää tietoisuutta asian tiimoilta – sysäten alkuun myös tarvittavan muutoksen.

  1. Näyttelyn sisältöä

The Australian Council for the Arts rahoittama ja Kon Gouriotis OAM ohjaama Silent Tears tuotiin yleisön eteen vuonna 2015 Ballarat International Foto Festival -tapahtumassa pääministerin neuvoa-antavan panelin Sue Salthousen toimesta tavoitteena vähentää naisten kokemaa väkivaltaa. Vuoden 2016 maaliskuussa Silent Tears isännöi rinnakkaistapahtumaa yhdessä Australian valtion, Australian Human Rights Commissionin ja CBM Internationalin kanssa osana YK:n Status of Women in New York komission kuudettakymmenettä istuntoa. Huhtikuussa 2016 taiteilijat Belinda ja Denise esiintyivät yhdessä CBM:n kanssa YK:n Genevessä, jossa järjestettiin samanaikaisesti myös vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 10-vuotispäivää. Huhtikuussa 2016 näyttely esitettiin Sydney University of Law kirjastotiloissa yhdistettynä Sydney Ideas keskustelupaneeliin. Lokakuussa 2016 Silent Tears esitettiin Berlin Photography Biennale -tapahtumassa. Marraskuusta 2016 tammikuuhun 2017 näyttely esitettiin MAMA:ssa, Australiassa. Heinäkuussa 2017 valikoima näitä töitä esitellään Venice Art Factory Galeria Zero.

Silent Tears näyttely vaatii tilaa vähintään 225m2 ja sisältää muun muassa seuraavat työt:

  • 25 Duro Clear lasertulostetta 100cm x 67cm perspexillä
  • 25 kehystettyä 20’ x 24’ mustavalkoista dokumenttikuvaa
  • videoinstallaatio 25 iPadilla
  • Äänimaisema
  • Online-sovellus ihmisille, jotka kärsivät aistien vajaatoiminnasta, ja kognitiivisista sekä oppimisvajauksista
  1. Tukijat ja sponsorit

Belinda ja Denise ovat lisäksi puhuneet vuoden 2016 Australian Medical Students Global Health konferenssissa, 2016 National Arts Activated konferenssissa, International Arts and Health konferenssissa NSW-taidegalleriassa, Australia and the Jejer Wadon konferenssissa Solo Indonesiassa. Vuonna 2017 he ovat esiintyneet Australian National Disability Summit-tapahtumassa.

Silent Tears projektin tukemiseen ovat osallistuneet seuraavat avainhenkilöt sekä sukupuolentutkimuksen että vammaisuuden aloilla, toimittamalla sisältöä osallistujien tarinoihin, jotka käsittelevät naisiin ja tyttöihin kohdistuvia väkivallan monitahoisia ja risteäviä muotoja.

Rosie Batty, 2015 Vuoden australialainen , Luke Batty Foundation

Megan Mitchell, National Children’s Commissioner, Australian Human Rights Commission

Hon Senator Michaela Cash, Minister for Women, Australian Federal Government

Natasha Stott Despoja, YK naisten ja tyttöjen suurlähettiläs

Matthew Bowden, Toinen toimitusjohtaja, People with Disability Australia

Carolyn Frohmader, Toimitusjohtaja Women With Disabilities Australia

Dr Elizabeth Anne Riley, (PhD, MACouns, BSc)

Susan Salthouse, the COAG Advisory Panel jäsen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi

Josephine Cashman, the Prime Minsters Indigenous Advisory Council jäsen

Leanne Miller, Toiminnanjohtaja, Koorie Women Mean Business Incorporated

Lana Sandas, Toimitusjohtaja, WIPAN

Morgan Carpenter, Toinen puheenjohtaja kansallisessa intersex-organisaatiossa; Oll Australia

Ross Coulthart, Walkley Palkittu tutkiva journalisti & 60 Minutes reportteri.

Dr Jan Hammill, Kliinisen tutkimuksen keskus, Queensland University

Dr Di Winkler, Toimitusjohtaja yrityksessä the Summer Foundation

Bruce Esplin, AM

Marie-Rose Paterson, Rekisteröity psykologi

Graeme Innes AM

Cate McGregor AM

Kate Swaffer, Puheenjohtaja, toimitusjohtaja, Toinen Dementia Alliance International perustaja

Tara Moss, Kirjailija, ihmisoikeuspuolustaja ja nettikiusaamista vastaan taistelija

 

  1. Media-esiintyvyys tähän mennessä: 
  • 25 November 2016 – ABC Radio-haastattelu
  • 24 November Prime-tv
  • 15 April 2016- OII Australia
  • 14 April 2016 – Making it Work, YK Committee on the rights of People with Disability
  • 12 April 2016 – Yhdistyneet kansakunnat, Geneva Switzerland
  • 6 April 2016 – Sound Cloud Sydney Ideas, Sydney University
  • 6 April 2016 – Sydney Morning Herald – Etusivun artikkeli
  • 6 April 2016 – Sydney Ideas, Sydney University
  • 30 March 2016 – Global Disability Watch
  • 27 March 2016 – Women’s United Nations Report Network
  • 24 March 2016 – Yhdistyneet kansakunnat Media
  • 23 March 2016 – CBM International
  • 22 March 2016 – The Gender Agency
  • 17 March 2016 – Virallinen 60th YK Commission on the Status of Women, New York -sivutapahtuma
  • 16 March 2016 – Global Disability Watch
  • 4 March 2016 – Australian Women Online
  • 19 November 2015 – The National Library Australia
  • 11 September 2015 – Vicdeaf
  • 25 August 2015 – Arts Hub
  • 24 August 2015 – The Guardian
  • 24 August 2015 The Broadsheet
  • 24 August 2015 – BETE Magazine
  • 22 August 2015 – Australian Human Rights Commission
  • 21 August 2015 – Photojournalism Now
  • 20 August 2015 – Ballarat International Foto Biennale
  • 19 August 2015 – Radio 3CR
  • 21 July 2015 – Capture Magazine
  1. Samankaltaiset näyttelyt

Taiteilijat Belinda Mason, Dieter Knierim, Denise Beckwith ja Margherita Coppolino ovat kollektiivisesti osoittaneet kykynsä tarjota relevantteja, korkealaatuisia ja asiaan tarkkaan kohdistuneita kansallisia ja kansainvälisiä yleisöjä kiinnostavia tapahtumia seuraavien projektien kautta:

  • Unfinished Business, 2013 – 2017 on näyttely, joka paljastaa syntyperäisten australialaisten vammaisuuteen liittyviä tarinoita. Tämä näyttely esitettiin ensimmäisen kerran syyskuussa 2013 Palais des Nationsissa henkilöiden Kassym-Jomart Tokayev, Yhdistyneiden kansakuntien pääjohtaja (YK) Genevessä, ja Peter Woolcott, Australian YK:n suurlähettiläs Genevessä toimesta yhdessä samaan aikaan vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen 24. istunnon yhteydessä, joka on the High Commissioner for Human Rights ministeriön elin. Lisäksi joulukuussa 2013 näyttely esitettiin World Health Organisationin päämajassa Genevessä. Vuonna 2014 se oli osa Australian hallituksen virallista panosta vuoden 2014 YK: n alkuperäiskansojen maailmankonferenssiin New Yorkissa. Tätä hanketta rahoitti Australian hallituksen ulkomaankauppa- ja kauppaosasto (DFAT).
  • Outing Disability, 2014 – 2016, projekti, joka paljastaa syrjinnän monet muodot, joita vammautuneet lesbot, homot, biseksuaalit, interseksuaalit ja queer-ihmiset joutuvat kohtamaan. Tämä Family Planning NSW:n rahoittama projekti on tällä hetkellä kansallisella näyttelykierroksella ja se on esitetty tapahtumissa kuten the Sydney Mardi Gras (2014), Kansainvälinen vammautuneiden ihmisten päivä (2015) ja MidSumma Festival (2016).
  • Intimate Encounters, 2001 – 2014, oli näyttely, jossa tutkittiin vammaisten ihmisten kokemusten monimuotoisuutta. Näyttelyn kiertue käsitti 32 suurkaupunki- ja aluekeskusta Australiassa ja yhdeksässä kansainvälisessä kaupungissa, kuten Aucklandissa, Barcelonassa, Lontoossa, New Yorkissa ja Torontossa. Tätä hanketta rahoitti Australian valtion ja liittohallituksen järjestöt, mukaan lukien Accessible Arts NSW ja Australian Visions.